tiistai 8. huhtikuuta 2014

Kokeilua ja uuden oppimista


Tässä pihassa ruoho oli vihreää, leikin, keinuin ja sain viettää ihanan lapsuuteni täällä. <3


Lapsena piirsin.



Maria meikkailee mua : D



Muusti & Manta <3



Perjantaina koulun jälkeen otimme Jyrin kyytiin Nivalasta ja veimme sen hänen kotiinsa ja äidin kans jatkettiin matkaa hiusten värjäykseen. Myöhemmin rakas tuli meille ja samantien me lähdimme viemään Jyriä ja Iidaa reisikkäälle. Kotona vaihoimme askarin Mersuun ja suuntana oli pikkupappilassa nuortenilta. Leikimme pihalla aluksi ja sisällä mietimme mitä tekisimme jos saisimme 7 miljoonaa euroa. Näitten jälkeen teimme isoshaun tulevan kesän ripareille ja leireille. Nooh itellä se menee kaikki työssäoppimisen piikkiin oikeastaan, riippuen mitä Julkkis mulle pistää. Terhin kanssa kummiskin yritämme päästää samalle riparille isostelemaan ja saisimme kolmen vuoden isoisristin. ^^
Illalla rakkaan kyytiin ja kylillä pyörimistä. Törmättiin Makeen ja Maijuunki, jonka johdosta sitten Terhikin tuli siihen. Hänen kyytinsä kotiin oli siinä : D Illalla kävimme terrazzas syuömäs pizzaa mussukan kanssa! <3
 Kotia mässäilemään  kera Monsteri Yliopisto leffan. ; )

Lauantaina kävimme aamupäivästä serkkuni Karitan synttäreille. Myöhemmin menin Marialle Jyrin pelin ajaksi. Jessica tuli myöhemmin siinä ja aloimme tekemään minulle meikkiä ja nämä kaksi tytsyä saivat vapaat kädet ; D Loppu tulos oli hyvä mielstäni, erikoinen ja uutta! Eihän minulla ole oikein meikkiä ollut naamassa. Sain idean, että lähetään oksavalle katselee poikien peliä tyttöjen kans, jos vaikka oisimme saaneet heille miehii ; ) oksavalta lähettyämme menimme kylille ja näytin minkälaista ajelua teemme Jyrin kans yleensä viikonloppu iltaisin. Tytöt veivät sitte minut kotiin. 
Myöhemmin Rakas tuli ja lähdimme sit kylille. Se ilta menikin Jyri kuskina ja minä vänkkäris istuen.

Sunnuntaina sit kävimme Rakkaani kanssa lenkillä kera koiriemme Mantan ja Mustin. Oli ihana sää mikäs siinä ^^
Lenkin jälkeen menimme käymään Jyrin mummon eli Vienon luona vain muutenvaan. Huomasi et hän tykkäsi yllätysvierailusta : )
Kävimme kaupasta ostamassa jäätelöt ja menimme meille. Kuuden aikoihin Jyri lähtikin pakkailemaan seuraavan päivän työharjoittelua varten.
Siinä illalla sitten Jyri ja Iida saapui. Aamulla oli Jyrin paapa menehtynyt sairaalassa ja nämä kaksi oli sitä katsomassa siellä. Oli se raskasta nähdä tämä enerkiaa puhkuvan kaksikon niin surullisina. Itselläkin alkoi kyyneleet valumaan silmiin kun Jyri kertoili hänen ja tämän Paapan yhteisiä hetkiä. Siinä samalla mustelimme äidin ja Iidan kanssa kun mummomme meni taivaan isän luokse. Elämään kuuluu Iloja, suruja ja menehtymisiä. Mutta elämä jatkuu! <3

Maanantaina aamulla kävimme äidin kanssa kelalla. Kotia mentyä äitille tuli soitto, et tytöt oli joutunu puhutteluun koulussa semmoisesta asiasta mikä oli ihana perätön eikä totta. Nooh asioilla on tapana tulla suuria tai käsittää niitä väärin.
Koulussa meillä alkoi tapahtuman suunnittelua ohan kunnolla. Luokka jaettiin kahteen ryhmään ja minä pääsin sitten muutaman oppilaan kanssa 7- luokkalaisten metsäpäivään. Minut valittiin projektipäälliköksi. Jännää kun minuun luotetaan nähtävästi ^^
Myöhemmin kävin kävely lenkin tuolla rannassa kun oli aian ihana aurinkoinne sää! ^^

Tänään koulus istuimme alkupäivä auditorios eli tääl RW- salissa Nuva kolmosten työharjoitteluseminaarissa. Missä he kertoivat missä olivat olleet töissä. Voi että kun itsekkin jo pääsisin toteuttaa ideoita ja päästä kokeilemaane rillaisia työharjoittelupaikkoja. Niitä päiviä odotellessa ja kunhan pääsis tosta kesän harjoittelusta ja näytöstä läpite! ^^ Lopussa minula tuli taas maha kipeeksi ja jouduin poistumaan yhen esityksen ajan.
Viimene tunti oli iha jees. Käsittelimme Imagoa. Saimme muutaman lapun mis oli autonmerkkejä, yhtioitä taikka kauppaketjuja. Sanoimme niistä omat mielipiteemme.  Eipä sit muuta ja vois alkaa kattoo salkkui netistä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti